keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Oh the demons come, they can subside



Un sentimiento de tristeza, felicidad y añoranza, se siente que el cuerpo se calienta y todo esta paralizado y moviendo en el mismo tiempo... Un cancion puede traer sentimientos y recuerdos antiguos desde muy lejos. Bon Iver ha sido parte de muchos cambios en mi vida en los años pasados y su album anterior For Emma, forever ago esta lleno de emocion. No puedo escucharlo sin que me vendria toda la brazada de sensacion desde hace unos años en Lima. Un tiempo tan feliz y caotico.  

Bon Iver ha quedado en mi playlist desde entonces y por fin llego el momento de escuchar su nuevo disco (aqui!) ya antes que salga oficialmente. Su nuevo video super bonito Calgary queda perfectamente en mi dia de hoy. Ha estado lluviendo todo el dia, que automaticamente hace el feeling un poco melancolico. Pero ademas no puedo dejar de pensar la pelicula Melancholia de Lars von Trier que fui a ver anoche. Ni siquiera recuerdo cuando habria visto una pelicula que me habria embriagado asi. Me hizo a sentirme debil y feliz, con esperanza y con miedo! 

(Casi) Cada pelicula merece de ser visto en la pantalla blanca, pero si tienen que elegir, les recomiendo que vayan al cine para verla lo mas antes posible. Me quede asombrada, asi por Bon Iver y que por Melancholia.


-----

Olo on kaihoisa, surumielinen ja samalla ylen onnellinen, sitä tuntee kehon lämpeävän ja huomaa olevansa pysähtynyt, mutta tunteita ja halua täynnä. Yksi biisi voi hetkessä tuoda tuntemukset ja muistot vuosien takaa. Bon Iver on ollut mukana monessa suuressa muutoksessa elämässäni takavuosina ja edellinen levy For Emma, forever ago on täynnä tunnelatausta. Sitä en voi kuunnella ilman että mieleen tulvisi sylillinen hetkiä parin vuoden takaa Limasta. Se oli onnellista ja kaoottista aikaa.

Bon Iver on ollut pysyvästi soittolistalla alusta asti ja pitkän odotuksen jälkeen uutta Justin Vernonia voi virallista levynjulkaisupäivää ennen mehustella täällä. Samaten super tyylikäs tänään bongattu Calgary-video sopii omiin päivän tunnelmiin. Ulkona piiskaava sade tekee jo itsessään mielestä melankolisen, mutta fiilistä kasvattaa eilen näkemäni Lars von Trierin Melancholia, enkä ole vielä saanut sitä hetkeksikään pois mielestäni. En edes muista koska olisin viimeksi tuntenut oloni leffan jälkeen yhtä voimattomaksi, pelokkaaksi ja levolliseksi kuin eilen (ja yhä). Melancholia oli upea Muumipeikko ja pyrstötähti-tarina (se tuli väkisin mieleen), joka ahdistavuudessaan veti vertoja jopa Hohdolle. Elokuvat kuuluvat valkokankaalle, ja jos voitte valita, käykää katsomassa teatterissa tämä. Jos von Trier on yhtään kolauttanut aikaisemmin, niin tämän kohdalla ei kannata odottaa dvd-julkaisua. Olen mykistynyt, niin Melancholiasta kuin Bon Iveristakin. Wau.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti